Torstai 14.6.2018. Kuulen Rag ‘n’ Bone Manin laulun naapurissa sijaitsevassa lounaskahvilassa, sen jälkeen kun olen palannut eläinlääkäriltä. Kello on 14:58, mutta on jo tapahtunut paljon. Lähdin yhdentoista aikaan kävelemään Stournarilta itään, kohti Strefi-kukkulaa. Mulla oli mukana iso piirustusvihko ja kaksi lyijykynää, 3B ja 6B. Kahvilassa on musiikkia ja paljon puhetta ja keskittyminen on vaikeaa. Välillä kerron Tommille viestillä: “Oi että! Nyt löysin mahtavan lounas- ja työntekopaikan tästä ihan naapurista!! Ooh! Tosi hyvää freddocappuccinoa eli jääcappuccinoa, hinta tosin on 3 € vaikka kyltissä luki että kaikki kahvit 1.5 €, just...” Istun nyt täällä kahvilassa ja yritän kirjoittaa. Jääkahvi on tässä paahteessa erinomainen virvoke, kuumaa kahvia ei voi kuvitellakaan juovansa. Äsken kävin majapaikassa hakemassa koneen. Pelotti mennä sinne. Edellisen Airbnb-paikan juttu vaivaa, siitä jäi sellainen huoli että jos taas tapahtuu jotain. Että jos nyt uudessa paikassa emännän miesystävä on mennyt mun huoneeseen ja sotkenut tai jos siellä onkin ulkopuolisia tai jos ne vaan heittää mut ulos. Pieniä torakoita oli keittiössä aamulla mutta ne ei mua ällötä, eikä niistä taida olla mitään haittaa eikä ne kulje mukana… Viime yönä heräsin kolmen aikaan pamauksiin. Huoneessa haisi miedosti savu. Kysyin aamulla yliopiston korttelissa partiovuorossa seisovalta poliisilta yöstä ja hänen vastauksensa mukaan Stournarilla mellakoitiin eikä tavallisten asukkaiden tarvitse huolestua siitä. Opiskelijat ja pakolaiset heittivät polttopulloja ja poliisit vastasivat kyynelkaasulla.
Kuljin tänään yhdentoista aikaan pitkin Tsamadouta, joka on hiljainen ja rauhallinen kävelykatu Exarcheian asuinalueella. Siellä tupsahteli vastaan kissoja, ensin mustan ja ruskean kirjava hauskasti makaava kissa moottoripyörän vieressä. Piirsin sitä, ja siitä tuli ensimmäinen luonnokseni. Sitten näin pulunaaraan ja -koiraan nahistelevan jyvistä puunjuurella, kissoille laitettujen vesiastioiden edessä, ja piirsin niitä. Oli vielä toinen kissa, vaalea ja pitkäkarvainen, joka joi vettä sille oven pieleen asetetulta lautaselta, ja sitten kaunis harmaaraitainen kissa, joka kiipesi katupuuhun väijymään lintuja. En ehtinyt piirtämään sitä, koska se oli niin nopea liikkeissään. En oikeastaan nauti piirtämisestä ulkona, ja kissat liikkuvat nopeasti. Jos olisi ollut videokamera mukana, olisin voinut ottaa videota ja piirtää kotona. Suuntasin Strefi-kukkulaa kohti ja käännyin pienelle autottomalle Methonis-kadulle, kun näin puun juurella pienen mustan tumpun. Menin lähemmäs, ja ymmärsin että se oli kissanpentu aivan liikkumattomana. Ajattelin että se on kuollut, mutta pää liikkuikin hengityksen tahdissa. Ohi kulki nuori pariskunta, ja yhdessä katsoimme että kissa on lähellä kuolemista. Viereisestä rapusta astui ulos vanhempi nainen, joka osallistui keskusteluun. Sanoin että luulen että pentu täytyy lopettaa, ja kysyin miten täällä yleensä toimitaan. Ajattelin että naapurustosta löytyisi joku jolla on välineet pennun lopettamiseen. Minä en sitä olisi tietenkään halunnut tehdä vaikka väline olisi ollutkin. Ehkä olisin pakon edessä siihen pystynyt. Mutta en kyllä olisi aivan tiennyt miten se pitäisi tehdä. Nainen neuvoi minulle hyvällä englannilla tien eläinlääkärille. Missä kissaa voisi kantaa - minulla oli mukana kankainen turkoosi kassi jossa luki mustalla Respecta - nainen nosti kissanpennun sinne. Hän varmisti että muistin reitin ja kiitti paljon että hoidan asian. Kuljin ohjeiden mukaan ja kannoin kissanpentua kassissa kuin haikara nyyttiä. Siinä sitä sattuisi vähiten kun mikään ei painanut sitä. Oli jo lämmin. Kahdeksan poikkikadun ylityksen jälkeen kävelykatu loppui ja tulin Asklipiou-kadulle.
EIHÄN KUOLEVAA ELÄINTÄ JÄTETÄ LOJUMAAN KADULLE
Jos olisin jättänyt kissan ensimmäisen eläinlääkärin rapulle, olisiko se hoitanut sen? Hoitaja sanoi: emme tee mitään maksutta, emmekä lopeta eläimiä ㅡ emme tee täällä eutanasiaa. Me olemme täällä vegetaristeja… Jokaisella meistä on sielu, myös eläimillä on sielu.
Tässä kahvilassa on hienot tuolit mutta niissä on rikkinäiset käsinojat. Vierailija voi huomata olleesta hyvinvoinnista muistuttavia asioita kuten vanhentuneita mutta laadukkaalta vaikuttavia kalusteita ja pintamateriaaleja. Arpinaamainen aasialaisen näköinen mies tulee kauppaamaan tänne meille jokaiselle pikkutavaroita. Äsken kävi vanha siisti nainen kepin kanssa myymässä paperinenäliinoja, ja istui hetken oven vieressä nojatuolissa. Tarjoilijat tervehtivät näitä kulkijoita. Paikalliset ihmiset ovat valoisia, ihmisrakkaita ja rentoja. Olen ollut kovin herkkätunteinen pari päivää, ehkä siksi että viime päivät ovat olleet niin stressaavia. Edelleen pelkään että kuljetan luteita majapaikasta toiseen ja lopulta kotiin. Kirjoitan ylös nopeita yksinkertaisia ajatuksia:
Rakastan tätä surkeaa kaupunkia
Kaupunki täynnä rakkautta
Rasittavaa on vain rahan puute
Rahan puute tekee meistä rasittavia. Miksi?
Olisiko hoitaja ottanut kissan rapulta sisään ja antanut sille nesteytystä tai piikin? Olisiko hän voinut jättää pentua siihen kuolemaan, koska hän on vegetaristi ja eläimelläkin on sielu? Ehkä luonto korjaa heikot väsyneet sielut kuolemaan ajallaan, itsekseen. Kai kissan olisi voinut kuolemaankin jättää, kuollut se olisi ilman apuakin. Minä ajattelin, ettei sen tarvitsisi kitua. Ajattelin pientä onnetonta nyyttiä ilman äitiä.
Jokainen meistä kuolee lopulta yksin.
Hyvin onnekas on se, jolla on joku joka huolehtii, kulkee väsymättä mukana.
Katukissan pennun kuolema on saanut minut surulliseksi tänään, ja minua itkettää. Itkettää että se kuoli, ja mietin kuolemaa. Mietin sielun arvoa, ihmisten ja eläinten arvoa. Kadulla kulkee koditon mies. Kadulla kulkee koko ajan joku koditon mies ohi.
Minä olen istunut täällä kahvilassa monta aikaa yhden kolmen euron frappecappuccinon verran. Itse kai valitsisin mieluummin kuoleman, jos kituisin paljon ja tietäisin että minulla ei ole enää toivoa. Toisaalta pennulla olisi ollut mahdollisuudet täyteen elämään, jos minä olisin ottanut sen omaksi kissakseni.
MINÄ EN HALUA KISSAA LEMMIKIKSI
En ehdi eikä minulla ole rahaa elättää kissaa, ja huolehtia että se saa säännöllisesti ruokaa eikä joudu olemaan yksin. Kissa herättää aamuyöllä. Lisäksi suhtaudun epäilevästi ihmisten lemmikkisuhteisiin. Eläin joutuu aina tekemään kompromissin eläessään ihmisen kanssa. Ja se ei saa valita onko ihmisen kanssa vai ei. Toisaalta, pentu olisi voinut olla valmis elämään kanssani koko elämänsä, uhraamaan elämänsä ja vapautensa minulle ja luottamaan minuun, jos se olisi saanut pitää henkensä.
Asklipiou-kadulle tultuani jatkoin naisen ohjeiden mukaan risteyksestä oikealle ja seuraaviin liikennevaloihin. Niistä piti mennä… mihin niistä pitikään mennä? Nainen oli neuvonut että toiselle kävelykadulle. Risteyksessä ei ollut alkavaa kävelykatua. Kysyin yhdeltä nuorelta resuiselta mieheltä tietä. Hän sanoi:
ㅡLähellä on yksi eläinlääkäri, muutaman korttelin päässä.
ㅡOhjeiden mukaan tässä piti olla yksi, vastasin.
ㅡ Tässä ei ole mutta siellä kauempana on, tule mukaan, olen menossa sinne, voin viedä sinut sinne, mies sanoi.
En saanut paikannimistä selvää, ja tuli mieleen että mies valehtelee ja johdattaa minut sivukadulle… Älä koskaan lähde tuntemattoman miehen matkaan… Sanoin että kysyn vielä joltakin muulta, kiitos. Mies jatkoi olkiaan kohautellen matkaansa. Risteyksessä oli paahteisen kuuma, minulla oli shortsit ja lippis ja tuntui että olisi hyvä päästä pian varjoon. Nyytti roikkui käsissäni, pitelin kaksin käsin niin että kassin sisälle pääsisi uutta ilmaa. Tuli toinen nuori mies, jolla oli kuulokkeet korvissa ja parta. Hän sanoi ettei tiedä tässä yhtään eläinlääkäriä, mutta mene tuohon suuntaan pari korttelia, siellä on. Kaksi korttelia. Juuri sinne minne ensimmäinen mies meni. Lähdin kävelemään, ja määränpäässä kysyin nuorelta kiharahiuksiselta naiselta, jolla oli trimmattu toffeen värinen villakoira hihnassa, tietääkö tämä missä tässä on eläinlääkäri. Nainen kysyi avoinna olevan leipomon ovelta kauppiaalta. Kauppias ei tiennyt, eikä mummo, joka leipomossa oli asioimassa. Ohi käveli vanhempi pariskunta joka osallistui keskusteluun, mutta ei tiennyt missä voisi olla eläinlääkäri. Tien yli käveli iäkäs nainen pienen koiran kanssa, ja kiharahiuksinen nainen kysyi tältä neuvoa. Iäkäs nainen tiesi paikan ja selitti pitkään toiselle naiselle osoitetta. Nainen sanoi että hän lähtee viemään minua ja pentua sinne. Huomasin että siitä oli vaivaa ja pahoittelin, voisin mennä yksinkin. Mutta nainen sanoi:
ㅡ Näytän kyllä tien, kissanpennun takia.
ㅡ Kissanpennun takia, toistin ja kiitin.
Kävelimme poliisilaitoksen ja tietyömaan ohi. Sitten tuli ovi ja nainen jätti minut pentuineni siihen. Sisällä vastaanoton hoitaja sanoi olevansa kiireinen, mutta jäi sen verran keskustelemaan kanssani, että kävi ilmi että hoito maksaa, ja vastaanotto ei tee eutanasioita, koska se välittää eläimistä, koska he ovat kaikki kasvissyöjiäkin. Käännyin lähteäkseni pois. Käännyin takaisin:
ㅡ Että todellako ette lopeta eläimiä? Mitä teette vanhalle koiralle jolla on kivulias syöpä?
ㅡ Annamme vahvoja kipulääkkeitä, hoitaja vastasi, emme tapa eläimiä, eläimillähän on sielu niin kuin ihmisillä.
Kerroin että Suomessa eläinlääkärit lopettavat kärsivän eläimen jos sillä ei ole enää mitään toivoa. Lopuksi hän ei tiennyt neuvoa mitään yhdistystä tai paikkaa mihin kuolevia eläimiä voisi viedä. Pahoittelin kuluttamaani aikaa ja toivotin hyvät jatkot, ja hän toivotti hyvät jatkot.
Olin kuljettanut kissaa jo jonkin aikaa kangaskassissa. Seisoin tietyömaan reunalla ja mietin mihin suuntaan lähteä. Aloin olla tuskainen. Kissa alkoi liikehtiä kassissa. Aurinko kuumotti nyyttiä, kaduilla ei ollut varjopaikkoja, emmekä me voineet odottaa. En enää tiennyt mitä pitäisi tehdä. Vienkö kissan Strefi-kukkulan laidalle ja väännän sen niskan nurin? Se ei vaatisi voimaa. Mutta jos väännän väärin ja kissa kituu? Entä jos joku näkee ja kutsuu poliisit ja minua syytetään eläimen taposta? Ehkä tämä yhteiskunta suhtautuu eläimiin samoin kuten hoitaja ja eläinten eutanasia on kiellettyä. Ehkä en löydä eläinlääkäriä joka lopettaisi kissanpennun. Kello oli suunnilleen 13 ja ilma oli kuumimmillaan. Auringossa lämpöasteet nousivat jonnekin 35 asteeseen. Muistin poliisiaseman, jonka ohitimme nuoren naisen kanssa aiemmin eläinlääkärille kulkiessamme ja kävelin sinne. Tuli mieleen että ehkä poliisit Kreikassakin lopettavat vaikkapa autolla päälle ajettuja eläimiä, ja ehkä he osaisivat päästää myös kissan päiviltä. Kaksi poliisimiestä hengasivat jonkinlaisessa vahtikopissa ulkona kadulla. Tervehdin heitä:
ㅡHello policemen. Minulla on tämän kangaskassin pohjalla kissanpentu, joka pitäisi todennäköisesti lopettaa. Voitteko te auttaa? Ehkä lopettaisitte sen tai kertoisitte mihin kissan voisi viedä?
Kopissa istuva poliisi yökötteli ja esti kädellään minua tulemasta lähemmäs kun kerroin että kissa tekee kuolemaa kassin pohjalla. Toinen poliisi alkoi selvittää puhelimellaan onko Ateenassa jossain kunnallista eläinlääkäriä joka voisi ottaa kissan vastaan. Ei ollut.
ㅡEikö ole mitään organisaatiota, löytökissayhdistystä, joka keräisi katukissoja? Kysyin.
ㅡEi, koska kaupungilla ei ole varaa siihen, vastasi poliisi.
Ymmärrettävää, eihän täällä ole varaa edes leikata Teknillisen korkeakoulun nurmea. Siksi koulun piha onkin niin jännittävä. Joskus rahaa on ollut, ihmisistä huokuu optimismi ja ylpeys jotka syntyvät onnistumisen ja menestyksen kokemuksesta. Miehet jatkoivat soittelua. Olimme siinä kadulla ainakin 20 minuuttia, minä ja musta kissanpentu kuolinvuoteellaan kangaskassissa nyytissä. Huomasin että kadunrajassa poliisiaseman kellarista kurkisteli mies, ja ikkunassa oli kalterit. Mies piti molemmin käsin kiinni kaltereista ja seurasi meitä.
Poliisit löysivät lähistöltä kolme eläinlääkäriä, ja yhdestä vastattiin että asialle voisi tehdä jotain, mutta aikaa oli vain vähän, sillä paikka menisi kiinni kymmentä vaille kaksi. Kello oli 13:40. Poliisi näytti minulle tien, ja näytti puhelimestaan eläinlääkärin nimen kreikaksi. Se oli jotakuinkin Lufta Anastaseia. Suuntasin sinne, sijainti vaikutti samalta mitä ensimmäinen nainen oli ohjeistanut. Nyt olin taas samassa Asklipiou-kadun risteyksessä. Kysyin tietä koiraansa ulkoiluttavalta naiselta, ja hän vastasi erinomaisella englannilla.
ㅡTässä on kolme eläinlääkäriä, yksi hyvä tuossa, toinen tuossa suunnassa ja kolmas tuolla aika paljon kauempana. Se kaukaisin on paras.
Lähinnä oleva eläinlääkäri täytyi olla poliisin ja ensimmäisen naisen neuvoma. Löysin vastaanoton ja sen avonaisella ovella kysyin, oliko lääkäri saanut soiton poliisilta. Hän sanoi:
ㅡSain, mutta olen juuri lähdössä ja kiireinen.
ㅡKissa tekee todennäköisesti kuolemaa, kerroin,
ㅡOlen löytänyt kissan kadulta, enkä voi ottaa sitä mukaani. Minulla ei ole varaa maksaa sen hoitoa. Mitä sille voisi tehdä?
Nainen pyysi nostamaan kissan pöydälle, hän katsoisi missä kunnossa se on. Suusta ja silmistä näki että pentu oli pahasti kuivunut. Minua nolotti että aiheutin lääkärille vaivaa, eihän hän kuolevista katukissoista voi olla vastuussa.
ㅡ Voit jättää kissan tänne, laitan sen nukkumaan, lääkäri sanoi.
Sitten hän sai puhelun ja osoitti minulle ovea kädellään. En maksanut työstä mitään. Olin pelännyt että lääkäri sanoisi: ei eutanasiaa täällä. Että joutuisin jättämään kissan tai tappamaan sen itse. Enhän edes osannut miten. Kissa jäi kangaskassissa eläinlääkärin pöydälle. Lääkärin osallistuminen pienen sielun vapaaksi päästämiseen oli niin suuri avunanto, että laitoin kädet rinnalleni ja kiitin kumartaen.